Vuorokausimittauksen vaikutukset hoitoon
On osoitettu, että hyvä hoitotulos saadaan vähemmillä lääkkeillä, kun hoitoa ohjaa vuorokausimittaus vastaanottomittausten asemesta. Tällä on merkitystä sekä hyvinvoinnin että kustannusten kannalta. Vaihtoehtona on kotona tehty omamittaus, jos potilas on motivoitunut tekemään tämän riittävän systemaattisesti. On kuitenkin osoittautunut hyödylliseksi kontrolloida tilanne vuorokausimittauksella ainakin kertaalleen lääkityksen vakiinnuttua. Näin voidaan varmistua koti- ja vuorokausimittauksen yhtäpitävyydestä, yöllisestä verenpaineesta ja ympärivuorokautisesta lääkevaikutuksesta. Koholle jäänyt yöpaine voidaan hoitaa muuttamalla lääkityksen ajoitusta sopivasti.



